Nuoret ajassa on Suomen mittakaavassa melko ainutlaatuinen tutkimushanke, jonka tavoitteena on seurata yli sadan vuonna 2000 syntyneen nuoren elämää noin kymmenen vuoden ajan peruskoulun jälkeen. Viimeisen vuoden aikana hankkeen tutkijat ovat tutustuneet 125 nuoreen eri puolilla Suomea, ja keskustelleet heidän kanssaan monenlaisista asioista erilaisissa kokoonpanoissa.
Oma roolini on ollut ensinnäkin tehdä tutkimussuunnitelma, koota tutkimustiimi, löytää yhteistyökumppaniksi kiinnostuneita kouluja ja niistä ’tavallisia’ luokkia, joille voisimme esitellä tutkimustamme ja järjestellä tutkimusvierailut kouluihin. On ollut innostavaa tutustua kouluihin ja niiden toimintaan eri paikkakunnilla. Iloksemme olemme tavanneet niissä opettajia, opinto-ohjaajia, rehtoreita ja muuta henkilökuntaa, jotka ovat silminnähden ylpeitä ’omista’ nuoristaan, ja tekevät heidän eteensä paljon ekstraa. Paikalliset nuorisotyöntekijät ovat myös antaneet keskusteluissa arvokasta tietoa paikkakuntien erityispiirteistä ja nuorten keskuudessa ajankohtaisista tapahtumista. Kaikkein hienointa on kuitenkin ollut tutustua 125 ysiluokkalaiseen seitsemässä eri koulussa ja päästä kurkistamaan heidän elämäänsä heidän ehdoillaan.
Näin laajan tutkimusponnistuksen onnistuneen alun takana on paljon näkymätöntä työtä ja vaivannäköä. Aina ei tosiaankaan ole kovin yksinkertaista päästä juttelemaan nuorten kanssa: osa tutkimuspaikkakunnista sijaitsee kaukana ja hankalien liikenneyhteyksien päässä, monet nuoret miettivät ensin pitkäänkin osallistumishalukkuuttaan, koulujen aikataulut ovat tiukat ja vapaat keskustelutilat monesti vähissä. Olemme kuitenkin saaneet arvokasta apua kaikissa tutkimuskouluissa, ja henkilökunta on auttanut meitä parhaansa mukaan järjestämään tutkimushaastatteluja.
Tutustuaksemme nuoriin paremmin me tutkijat olemme tehneet monenlaista: muun muassa olemme istuneet oppitunneilla seuraamassa opetusta, päivystäneet koulun käytävillä, kannustaneet pelikentän laidalla, paistaneet patonkeja nuorisotalolla, etsiskelleet vapaita haastattelutiloja, vetäneet työpajoja, järjestelleet valokuvaussessioita ja tietenkin tehneet satoja haastatteluja ja vetäneet kymmeniä karttatyöpajoja. Mukanamme olemme kuljettaneet muun muassa lukujärjestyksiä, teemalistoja, yhteystietolomakkeita, karamelleja, nauhureita ja tabletteja. Olemme lähetelleet viestejä nuorille opettajien välityksellä, tekstiviesteillä ja sähköpostilla, ja välillä meille on vastattu, välillä ei. Olemme tavanneet osan nuorista jo neljäkin kertaa, mutta joitain heistä olemme ehtineet jututtaa vasta kerran tai pari.
Kaikki haastattelutilanteet eivät ole myöskään olleet aivan ihanteellisia: mukaan ryhmään on saattanut valikoitua nuoria, jotka eivät ole keskenään aivan ylimpiä ystäviä, tai haastattelutilaan on kesken kaiken tullutkin muita ihmisiä, tai haastateltavat ovat olleet väsyneitä ja/tai kokeneet haastattelijan kysymyksineen omituisiksi. Monesti me tutkijat olemme kuitenkin saaneet myös ilahtua, kun juttu on luistanut ja nuoret ovat halunneet kertoa meille kokemuksistaan. Olemme kuulleet nuorten tähtihetkistä ja aallonpohjista ja monenlaisesta siinä välimaastossa, ja kaikki on meille hyvin arvokasta.
Pitkittäistutkimuksessa on tutkijan mukava ajatella, että yksittäinen vähemmän onnistunut tapaaminen nuoren kanssa ei ole viimeinen totuus, vaan voimme jatkaa juttua toisella kerralla. Kaikkea mahdollista ei tarvitse ehtiä kysyä ja jaksaa vastata yhdessä haastattelussa, vaan niitä tulee myöhemmin lisää. Uskomme ja toivomme, että viimeisen vuoden aikana tutkimukseen mukaan lähteneet nuoret myös jatkavat ja pysyvät mukana tutkimuksessa tulevina vuosina. Olemme kuitenkin sanoneet nuorille, että jatkuvuus on meidän tutkijoiden vastuulla, eikä heidän tarvitse sitä miettiä.
On hienoa päästä tutkijana kulkemaan nuorten rinnalla useiden vuosien ajan ja seuraamaan heidän elämänsä tapahtumia. Toivomme, että tutkimukseen osallistuvat nuoret saavat itsekin tutkimuksesta jotain itselleen: uusia kokemuksia ja näkökulmia, tietoa nuorten elämästä eri puolilla Suomea ja mahdollisuuden pohtia oman elämänsä tapahtumia neutraalin aikuisen kanssa.
Tutkimusmatkamme jatkukoon!
– Sinikka Aapola-Kari, sinikka.aapola-kari@nuorisotutkimus.fi